Pitkään olen malttanut olla hiljaa ja avautumatta mutta nyt on pakko! Politiikassa on kaikilla hyviä ja huonoja päiviä, kaikki päätökset eivät aina miellytä yhtä eikä toista, ja välillä päätökset ei miellytä päättäjää itseään.

 

Huonoista päätöksistä puheen ollen.. Eikös meillä olekin ollut aivan mahtava hallitus! Mitäs tämä hallitus onkaan saanut aikaan viime vuosina? Ai juu... tämä hallitus on julkaissut karttoja ja pitänyt kunnat kiireisenä kun koko ajan on pitänyt antaa lausuntoja pikavauhtia ja sitten kun on odotettu niitä päätöksiä niin on pitänytkin sitten vetäistä se päätös takaisin. Nytkin on parasta aikaa tämä sote-lausuntokierros. Se on sellainen pari senttiä paksu nivaska paperia jossa on kysymyksiä rasti ruutuun periaatteella. En ole vielä kerinnyt siihen kunnolla perehtyä mutta pitää lukea tarkasti, jos vaikka oppisin jotain.

Tämän hallituksen saavutuksena voitaneen pitää sellaisen valtavan epävarmuuden tunteen levittäminen koko kuntakentän ylle. Tämän epävarmuuden vallassa kunnat ovat viimeisen kolmen vuoden ajan joutuneet jättämään kaiken oman kehitystyön, koska epävarmuus oman kunnan itsenäisyydestä on syönyt motivaation tehdä mitään omaa kehitystyötä.

Samaisen epävarmuuden tämä hallitus on luonut suomalaisten lapsiperheiden ylle. Lapsilisien leikkaus, kotihoidon tuen kiintiöinti - onhan näitä. Ja hallitus itse käyttää nyt liikaa energiaa tappeluun siitä kuinka nämä leikkaukset nyt kompensoitaisiin? Saanko ehdottaa, perukaa leikkaus ja kiintiöinti. Ja mitä tulee oppivelvollisuuden pidentämiseen - sdp sanoo käsittääkseni että se voi ehkäistä 20 nuoren syrjäytymisen vuosittain. Sanompa että jos niille 20 nuorelle annettaisiin suoraan se milli kouraan niin  voisi olla tehokkaampi tapa ehkäistä syrjäytymistä...

Mitäpä sitten tämä tapaus Räty? Jokainen vetäköön omat johtopäätökset - minun mielestäni normaali suomalainen ei tee fiksusti jos äänestää kokoomusta.